Taru Lossi

Satojen seurisnuorten laajat näkymät

Elokuvateatterin hämärässä katsomossa on hiljaista, kunnes erilaiset mainostrailerit loppuvat ja on illan näytöksen aika. Ollaan matkattu Pirkkalasta nuorten aikuisten kanssa Tampereelle Niagaran saliin yhteistä elokuvakokemusta varten.

Olemme katsojina hetkessä keskellä suurinta pariisilaista sinfoniaorkesterin konserttia, jota tamperelaisessa elokuvakatsomossa sekä konserttiyleisössä kuunnellaan lumoutuneena. Elokuvan ohjaaja Michael Haneken kuvaa tarkasti konserttisalin yleisöä ja antaa kameran rauhassa kiertää ihmisten kasvoilla. Kun elokuvan alkukohtaus päättyy seuraten konserttitalon suuresta salista kerrostaloasuntoonsa matkaavan pariskunnan kulkua, ollaan elokuvan juonen ytimessä.

Vuonna 2012 ilmestynyt Rakkaus (ransk. Amour) keskittyy näyttämään näkökulman muutosta ihmisen elämän eri taitekohdissa. Rakkaus-elokuvassa katsotaan alussa satoja ihmisiä konserttisalin katsomossa ja pitkin elokuvakerronnan etenemistä tuo ihmispaljous vaihtuu hetki hetkeltä kohti kahta ihmistä heidän kotiinsa ja lopulta vain asunnon perimmäiseen huoneeseen.

Tämän enempää en tässä kerro elokuvan juonesta. Pirkkalan seuriksen nuorten aikuisten kanssa on käyty leffatreffeillä jo vuodesta 2008 asti silloin tällöin, kun on löytynyt joku erilainen ja keskustelua virittävä elokuvatuotos.

”Teatteriesitys ja jumalanpalvelus ovat syntyneet samasta alkusolusta, sillä molempien tehtävänä on näyttää ihmiselle hänen elämänsä”, sanoi aikoinaan Helsingissä kirkkodraaman uranuurtaja, draamaohjaaja ja teologi Matta Haapanen, opettaessaan kirkon tulevia nuorisotyöntekijöitä.

Kun nyt jätän taakseni Pirkkalan seuriksen nuorisotyönohjaajan viran, niin tavallaan olen kohdassa, jossa näkökulma elämään supistuu satojen seurisnuorten yhteisöstä muutamien ihmisten kanssa elämiseen.