·
Ovatko kaikki jo saaneet Jatkiksesta
viestin?
o Ovat. Jos et ole saanut, niin kysäisepä
Antilta 0406402025. Voi olla, että viesti ei ole sinua tavoittanut.
·
Pääseekö jatkikselle,
jos ei kuulu uskontoon tai seurakuntaan?
o Ripari kun on käyty, niin mukaan vain.
·
Milloin on jatkis?
o Jatkis on torstaista sunnuntaihin 31.8. - 3.9. Ilmoittautuminen
alkaa nettilomakkeella maanantaina 14.8. klo 18.
·
Tuleeko esim jatkoriparille tai sysärille
samoja isosia mitä nyt rippileireillä?
o Reissulla on väkeä mukana tämän kesän ja myös
edellisten kesien ripariväkeä. Mahdollista on, että
oman leirin isosia tulee mukaan.
·
Minne muualle voi hakea isoseksi kuin
rippileireille?
o Isosille on ympäri vuoden vastuuta tarjolla
nuorisotyön tapahtumissa ja viikkotoiminnassa ja esimerkiksi kouluikäisten
leireillä, tapahtumissa ja kerhoissa.
·
Voiko Pirkkalaan tulla riparille,
vaikka kuuluu johonkin toiseen seurakuntaan eikä asu Pirkkalassa?
o Voi tulla riparille
Pirkkalaan. Syksyllä alkaa riparille
ilmoittautuminen. Täältä seurisnetistä löydät
ilmoittautumisesta lisätietoa lähempänä.
·
Riittävätkö riparille
pussilakanat vai pitääkö täkkikin ottaa?
o Kaikki ottavat aluslakanan. Sen lisäksi
otetaan makuupussi tai peitto. Jos ottaa peiton, tarvitaan myös pussilakanat.